Juhani viettää viiskymppisiä ja minut pyydettiin tekemään joku kakku juhliin. Sen verran vinkkiä annettiin että kun Jussin sydäntä lähellä on metsästys ja kalastus, jotain näihin liittyvää kakussa voisi olla. Joten päädyin hirveen kakun päällä. Alunperin oli suunnitelma, että maalaan hirven pään ja teen marsipaanista sarvet, jotka ovat reilusti koholla kakusta.  Mutta... eipä se niin yksinkertaista ollutkaan. Sarvet tein jo hyvissä ajoin kuivamaan ja sain jo niihin hieman kuperaa muotoakin. Mutta kakun tekohetkellä aloin niitä vielä muotoilemaan lisää ja nehän tietysti murtui. Ja kun vielä maalaus ei onnistunut huonojen värien vuoksi (  ruskea oli ihan liian tummaa ja kuin vaalensin sitä valkoisella se menikin ihan harmaaksi... ), päädyin siihen että teen päästäkin kohokuvan, kun ruskeaa marsipaania oli vielä jäljellä ja sarvet laitan myös pitkin pituuttaan kakun päälle.

Katariina oivalsi, että kirjaimien ja numeroiden pitää metsämiehelle tietenkin olla maastokuvioiset.

 

Hiukkasen vihaisen näköinen tämä hirvi , mutta tarkoitus on varmaan hieman pelotella metsästäjää..

 

Onnittelut Juhanille miehen iän saavuttamisesta !!!