Paikallislehti oli päässyt jäljilleni ja halusi julkaista paljastusjutun ;) Tarkoituksella olen esiintynyt blogissa vain etunimellä, mutta pienellä paikkakunnalla sana kiirii... Koetin kyllä änkyttää alkuun, että " no comments",  mutta se ei kelvannut vastaukseksi.  Niinpä Tuulia tuli sitten päivänä muutamana jutun tekoon ja ihan mukava juttutuokio meillä olikin. Muutamia kakkukuvia lähti omalta koneelta mukaan kuvitukseksi juttuun.  Tein lehden toimitukselle myös kakun mukaan, ettei jää vain kuvien katseluksi koko juttu.

 

1894326.jpg

Kakkuun laitoin täytteeksi boysenmarjahillon ja diplomaattikreemin. Kerma päällä on värjätty hieman vihertäväksi, mikä ei oikein kuvasta välity. Sanomalehti ( piirtäminen ei todellakaan ole minun juttuni...) keskellä on tehty sokerikuorrutteesta ja kukat on marsipaania.